Näyttelyt ja Tapahtumat

Ponsse Oyj vuonna 2018

Vieremällä toimivasta metsäkonevalmistaja Ponssesta ja sen syntyhistoriasta on kirjoitettu paljon, useasti laveasti savolaisin sanakääntein. Nyt perheyritys on ottanut suuren loikan ja siirtyy uuteen aikaan. Laajennettu tehdas ja sen myötä uudistettu tuotantojärjestelmä sivutoimintoineen on maailman huippuluokkaa.
Ylä-Savolaisessa Vieremän kunnassa on metsän siimeksessä Ponsse Oyj:n metsäkonetehdas. Sen yhteydessä ovat omassa teollisuuskylässään myös merkittävimmät alihankintayritykset. Tummakattoinen vanhempi tehdasosa sai tänä vuonna uuden valkokattoisen lisäosan, jonka kahdessa kerroksessa käy kova hyörinä.

Konevalmistuksessa useat yritykset ovat 2000-luvulla ottaneet tuotannossaan käyttöön uusia menetelmiä, joissa hyödynnetään esimerkiksi autotehtaiden kokemuksia tuotannonjärjestelyistä. Esimerkiksi rutiinitehtävissä tuotannon tehostamisessa hyödynnetään robotiikkaa. Sen avulla voidaan estää tuotannon siirtämistä edullisemman työvoimakustannuksen maihin.

Metsäkonevalmistuksessa konemallikohtaiset valmistusmäärät ovat pieniä ja koneiden rakenteet monimutkaisia, mistä johtuen manuaalinen kokoonpano on edelleen kustannustehokasta. Sen sijaan robotteja voidaan käyttää rutiininomaisiin hitsaus- ja koneistustöihin sekä osakeräilyyn. Näiden osalta Ponsse onkin nyt ottanut täyden hyödyn irti uudesta tekniikasta.

Turhat liikkeet pois

Ponssen uuden tehtaan mullistusta kuvaa hyvin sen lattiapinta-alan suureneminen 2,7 hehtaarista peräti 4,0 hehtaarin laajuuteen. Uudisosa on kaksikerroksinen, mikä auttaa myös lyhentämään tehtaan sisäisiä tavaravirtoja. Uudisosan käyttöönotto on vaatinut myös tehtaan vanhan osan uudistamista – sinne toteutetut neljä sivulinjaa ruokkivat nyt uutta pääkokoonpanolinjaa. Tilaa on vapautunut uusille robottityöstöpisteille ja pääkomponenttien hitsaukselle. Osat hitsaamoon tuodaan läheisestä teollisuuskylästä valmiiksi leikattuna ja taivutettuna. Samasta paikasta tulee myös osa hitsatuista komponenteista, hydrauliletkut ja osa sähköjohtosarjoista.

Uudisosan kaksikerroksisuus on muuttanut tavaravirtoja osin pystysuuntaiseksi, mikä näkyy parhaiten alakertaan sijoitetun pyörävarustelun toiminnassa. Alakerrassa esipaineistetut pyörät saavat lopullisen paineistuksen ja mahdollisen nestetäytön konekohtaisina sarjoina. Valmiit pyörät siirtyvät hissillä yläkerran asennuspisteelle. Näin esivarastoinnissa ei ole tarpeen pitää kuin pyörien vasen- ja oikeapuoleiset versiot, eikä paineiden säätö hidasta tuotantolinjan toimintaa. Pyörien lisäksi dieselmoottorit lähtevät kokoonpanoon alakerrasta.

Sivulinjoilla kokoonpanopisteillä tarvittavat pienosat kuljetetaan lattiatasolla liikkuvilla ”pyöräjunilla”. Niissä kulkevat osavaunut ladataan omassa pisteessä, johon tavarat kerää kaksikerroksinen ja 15 000 hyllypaikan robottihissijärjestelmä.

Koekäyttö ja viimeistely sisällä

Koneiden ensikäynnistys tehdään sisätiloissa jo ennen renkaiden ja kuormatraktoreissa pankkojen asennusta. Käytettava tila on eristetty muusta tehtaasta. Koekäytön jälkeen asennetaan renkaat ja kokoonpanossa oleva kone pääsee viimeiseen varusteluruutuunsa. Siellä esimerkiksi harvestereihin asennetaan hakkuupää. Hakkuupäät valmistuvat tämän ruudun vieressä,joten niitä ei tarvitse siirtää pitkää matkaa tai välivarastoida. Palaset loksahtavatkin paikoilleen juuri ennen ulko-ovea.

Ovesta ulos ajamisen jälkeen kuormatraktorit lähtevät tehtaan viereiselle koeajoradalle, jossa niiden toiminta varmistetaan. Harvesterit ja puolet kuormatraktoreista viedään metsään, jossa tehdään koeajo todellisissa olosuhteissa.

Syksyn aikana täysi vauhti päälle

Kesälomiltaan palanneet tehtaan työntekijät saivat ensitöikseen tutustua uusiin työpisteisiinsä, sillä tuotantolinjojen muutos viimeisteltiin loman aikana. Avajaisten aikaan vain nosturikoontalinja odotti viimeistä silausta, muut linjat olivat jo omilla paikoillaan.

Vieremän uudistunut tehdas ja sen mahdollistamat valmistusmäärät (tilanteesta riippuen yli 1 200 kpl/v) nostavat Ponssen lopullisesti yhdeksi suurimmista tavaralajimenetelmän koneiden valmistajista. Joensuussa toimiva John Deere Forestry ja Ponsse valmistavat maailmanmarkkinoille n. 2/3, tavaralajimenetelmän pyöräalustaisten koneiden 4 000 kappaleen vuotuisesta kokonaisvalmistusmäärästä. Kolmantena, ja hieman pienempänä, on Ruotsissa toimiva Komatsu Forest – pohjoismainen osaaminen on vahvaa tässä segmentissä, mikä tunnustetaan myös markkinoilla ympäri maailmaa.

”Ponssen tavoite on olla tavaralajimenetelmän koneiden markkinoiden ykkönen tai kakkonen kaikilla markkina-alueilla, missä Ponsse on mukana”, kiteyttää tulevaisuuden tavoitteet toimitusjohtaja Juho Nummela.

Kuvat: Tommi Hakala

Faktaa

Ponsse Oyj 2018

- Liikevaihto 577 milj. euroa

- Maailmanlaajuisesti 1 664 työntekijää ja 180 toimipistettä

- Tehdas Vieremällä, 600 työntekijää ja lattiapinta-ala 4,0 ha

- Alihankkijoita 250, joista 80 % Suomessa

- Tuotantokapasiteetti 2018: 6 konetta päivässä…

Aiheeseen liittyvät artikkelit
Kiinnostuitko aiheista?